Teemu Roininen tarjonnut ammattimaista painonnostovalmennusta jo vuodesta 2014. Roininen toimii mm. Suomen Painonnostoliiton valmennuksen asiantuntijaryhmän jäsenenä ja Tampereen urheiluakatemian fysiikkavalmentajana sekä on toiminut vuoden 2022 nuorten EM-kisajoukkueen vastuuvalmentajana.
Vuonna 2023 TR-Valmennuksen valmennettavat ovat voittaneet (1.12. mennessä) yhteensä 18 SM-mitalia, Pohjoismaiden mestaruuden, nuorten PM-pronssia, yhden Ruotsin mestaruuden, masters MM-hopeaa, MM-kultaa, European masters games mitaleita, sekä tehneet kymmenen Suomen ennätystä.
Aloitin Teemun yksilövalmennuksessa toukokuussa 2021. Harrastin tuolloin crossfittiä, mutta olin jo pitkään punninnut painonnostoon siirtymistä. Kävin useissa valmennuksissa ja etsin sitä "omaa" valmentajaa. Minulle suositeltiin Teemua ja yksi päivä juttelimme ja päätimme ruveta heti tuumasta toimeen. Teemulta saa tarkkoja tekniikkaneuvoja ja nostot ovatkin parantuneet huomattavasti tässä reilun parin vuoden aikana ja tulokset kasvaneet. (Kävin ensimmäisissä painonnostokisoissa 9kk valmennuksen aloittamisesta ja sen jälkeen olen voittanut mm. kaksi suomenmestaruutta.) Tykkään Teemun lähestymistavasta valmennuksessa, ohjelmoinnista ja arvostan kykyä ottaa arjen kokonaiskuormitus huomioon. Lisäksi jos on tarvinnut vinkkejä palautumisen tueksi, kisaan valmistautuessa, apuliikkeisiin tmv, aina on saanut apua. Teemu on rauhallinen, kärsivällinen ja kannustava valmentaja, mutta myös sopivan vaativa ja hänen kanssaan on ollut erittäin motivoivaa työskennellä. Lämmin suositus!
Aloitin Teemun valmennuksessa keväällä 2023 SM-kisojen jälkeen. Teemu oli sattumien kautta huoltajanani edellisen syksyn yhdessä kisassa ja hän hoiti homman niin mallikkaasti, että jäin heti sen jälkeen miettimään, että siinäpä voisi olla hyvä valmentaja. Kysyin myös vinkkejä nostojeni parantamiseen ja koska nekin tuntuivat sopivilta, otin häneen lopulta yhteyttä SM-kisojen jälkeen.Nyt olemme tehneet töitä reilu 8kk ja tänä aikana olemme saaneet treenimäärät taas nousemaan, lajiominaisuuksia terävöittymään ja nostotekniikoita kehittymään kaikissa nostoissa. Teemu on valmentajana johdonmukainen, kärsivällinen, kuunteleva ja kannustava. Hän on avoin uusille ideoille ja antaa vastuuta myös nostajalle. Lisäksi hän osaa selittää tekniset yksityiskohdat selkeästi etävalmennuksenkin välityksellä.
Ensimmäinen kosketus Teemun valmennukseen oli 2022 Pirkkala Spartansin fysiikkareeneissä. Kuitenkin toisena lajina toimiva painonnosto vei sen verran aikaa ettei näille reeneille aika enään riittänyt.
Pidin kuitenkin kyseisistä reeneistä josta hetken mietinnän jälkeen laitoin viestiä että voisimmeko katsoa painonnosto-ohjelmointia jenkkifutiskauden ajaksi. Teemu teki videoanalyysin nostoista ja niiden perusteella laittoi liikkeitä joilla epäkohtia voisi parantaa. Yhteinen sävel löytyi ja kesänreenit meni hyvin teknisiä epäkohtia hioessa.
Kesäreeneistä innoittuneena lähdettiin katsomaan talvikaudellekin ohjelmointia, kun ei tarvinnut jarrutella reeneissä kuten pelikauden aikana.
Nyt puolivuotta myöhemmin saatu tuloksia mukavasti ylös ja matka kohti SM-rajaa jatkuu!
Tr-valmennusta voin suositella kaikille ihan lajista riippumatta joka haluaa voimaa ja urheilullisuuttaan kehittää!
Tuttujen treenaajien kanssa varattiin Teemulta valmennuspäivä neljälle ja sen kokemuksen perusteella halusin ehdottomasti jatkaa itsenäistä harjoittelua Teemun valmennusohjelmalla. Viimeisen kahden vuoden aikana valmennuspäiviä on ollut silloin tällöin ja ohjelmaa päivitetty aina keskustelun tai valmennuspäivän perusteella. Teemun ohjelma mahdollistaa tavoitteellisen harjoittelun sekä huomioi kokonaiskuormituksen muun arjen työn ja perheen parissa. Tuloskunto on nousujohteinen, mutta turhilta loukkaantumisilta ja kuntoutuksilta on vältytty, mikä kertoo erittäin onnistuneesta harjoitusohjelmasta. Harjoittelu on mielekästä ja motivoivaa vaihtelevien harjoitteiden ansiosta. Teemun persoonassa arvostan rauhallisuutta, mutta nallekarhumaisen olemuksen takana on tinkimätön ammattilainen, jonka katseen alla haluaa tehdä parhaansa. Jatkossa haluan tiivistää yhteistyötä, jolloin kehitystä voidaan seurata
tiheämmin ja tekniseen suorittamiseen saa vinkkejä säännöllisesti.
”Aloitin Teemun valmennuksessa toukokuussa 2022. Olin aiemmin crossfitin parissa ja siellä syttyi kipinä painonnostoon. Lopulta halusin siirtyä kokonaan tähän maailmaan.
Teemu osoittautui juuri oikeaksi valmentajaksi minulle.
Tämän 1,5 vuoden aikana tekniikka on kehittynyt, nostot voi suorittaa turvallisesti ja rautaa on saanut laittaa lisää tankoon. Tempaus oli itselle se suurin haaste ja ollaankin saatu tämä Teemun kanssa ihan uudelle tasolle. Kokonaiskuvassa ollaan otettu isoja harppauksia eteenpäin ja matka jatkuu!
Teemu on kivenkova ammattilainen joka on kannustava ja aina valmis auttamaan. Iso suositus!”
Teemu Roininen on valmentanut
kymmenittäin painonnoston harrastajia ja kuntoilijoita
Hopekanavankatu 6
37500 Lempäälä
© TR-Valmennus. Webdesign MI Suunnittelu.