Heitetään tavoitteet romukoppaan

Kuten joku terävän huomiokyvyn omaava on saattanut huomata olen viime aikoina innostunut jonkin verran kirjoista. On niin kamalan monia aiheita mitkä kiinnostaa, ja toisaalta taas kirjat ovat esim. divareissa todella halpoja. Jo näistä syistä tämä on sekä budjetille, että mielenkiinnolle oikein oiva harrastus. Olen myös tullut huomaamaan, että todella monesta kirjasta saa eväitä vaikkapa omaan työhön ja harrastukseen, riippumatta siitä onko kirja suunnattu urheiluun tai ei. Urheilu kun on pääasiassa ihmisen tai ihmisten kanssa touhuamista, niin ei liene haitaksi koittaa ymmärtää miten ihminen saattaa toimia.

Jokin aika sitten luin Amerikkalaisen professori Peter M. Sengen kirjan Fift discipline – The art & Practice of learning organization. Kirja on kirjoitettu bisnesnäkökulmasta, mutta erityisesti eräs kohta resonoi urheilijaminän kanssa, ja alla oleva teksti onkin pitkälti epäsuoria tai suoria lainauksia kirjasta, sekä omaa mietiskelyä aiheen liittymisestä urheiluun.

Tässä urheilun parissa on ollut ja tullee olemaan monta asiaa mitä en ymmärrä. Sellaisia mitkä tuntuvat olevan “kaikkien tiedossa” ja “päivän selviä” asioita, mutta minulle ne vaan ei oikein aukene. Olen ehkä sillä(kin) tavalla hiukan tyhmempi kuin muut. Yksi näistä asioista on, ehkä tiedostamattani, ollut tavoitteiden asettaminen. Se ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun on ollut luennolla tai lukenut opasta menestyvän urheilijan rakentamisesta, missä tavotteiden asettaminen on nostettu tärkeäksi osaksi urheilijan kehitystä. Minulle tämä on ollut aina jotenkin etäinen konsepti. Piirretään numerot taululle mitä tavoitellaan, tai visualisoidaan mitali mieleen. En tiä. Ei tu mitää.

Tässä vaiheessa blogia voi vaikuttaa siltä, että alkaa iso pyörä vispata, mutta koita pysyä kärryillä. Lupaan tämän jotenkin vielä liittyvän käsiteltävään aiheeseen.

Ohessa on linkki elokuvan Spartacus (1960) lopussa olevaan kohtaukseen, missä Rooman ajan orjat ovat nousseet kapinaan. Kapinoitsijat ovat lyöneet sortajansa jo useamman kerran, mutta lopulta Roomalaisten ylivoima on liikaa ja kapinoitsijat (ne joita ei ole tapettu) on saarrettu ja vangittu. Kapinoitsijoita on johtanut orja nimeltä Spartacus (Kirk Douglas). Video -> https://www.youtube.com/watch?v=FKCmyiljKo0&ab_channel=Movieclips.

Tässä klipissä orjilla oli selvä yhteinen visio – vapaus. Ei yhteistä tavoitetta, vapaus. Siinä on ero. Visio on jotain suurempaa. Tässä edellä mainitussa tapauksessa visio oli niin suuri ja merkityksellinen, että ennemmin luopuu hengestään kuin visiosta. Huomattavaa myös on, että orjat olivat lojaaleita visiolle, eivät miehelle nimeltä Spartacus. Jos tässä olis ollut kyseessä tavoite, niin joku olisi heti osoittanut sormella, että tuossa se äijän perkele istuu.

Visio on siis jotain enemmän kuin pelkkä idea tai tavoite. Jos minulla on jokin tavoite niin silloin toimin kyllä tavoitteen mukaan. Kun kirjassa lukee, että tavoitteen saavutat kun teet stepit yksi, kaksi ja kolme. Siispä toimin vaatimusten mukaan. Visio sen sijaan on paljon kokonaisvaltaisempi, paljon sitouttavampi kuin tavoite. Visio on enemmän vahva tunne kuin numero taululla tai mielikuva mitalista.

Tässä visio johon varmasti moni ikäiseni, vuoden 1991 pikkupoika voi samaistua -> https://youtu.be/hmmjpBwA_ws
Videolla ollutta voittoheittoa ja tuuletusta käytiin läpi vähän monessa eri kotitaloudessa tuohon aikaan. Vuonna -95 Leijonien MM-kullan jälkeen naapuritontin kiekkokentällä oltiin Juteja ja Helmisiä. Siinä on visiointia aidoimmillaan. Yksikään leppäkeihäs tai 4-1 tuuletus ei olisi mukuloiden toimesta tullut todeksi jos ei olisi kykyä visualisoida itseään niihin tiloihin mitä televisiossa näki. Yksinkertaisimmillaan visio vastaa kysymykseen mitä haluan/halutaan luoda. Hyvä myös muistaa että visio voi muuttua.

Tästä päästäänkin siihen miten tärkeää on omata ihan aidosti ja oikeasti oma visio. Aidosti oma visio meinaa sitä, mikä todella on itselle merkityksellistä ja tärkeää.

Stereotyyppisessä urheilija – valmentaja suhteessa urheilija on nuori ja valmentaja ainakin pari sukupolvea vanhempi. Urheilija saa ympäristöstään paljon vaikutteita, ei vähiten (ehkä) erilaisen arvomaailman omaavalta valmentajaltaan. Urheilun ja kilvoittelun perusidea toisten voittamisesta vaikuttaa nuoreen urheilijaan siinä missä valmentajan ja ympäristön suhtautuminen asioihin ylipäätään. Sitten tulee hetki kun leirin luennolla kerrotaan että nyt on aika asettaa teille tavoitteet.

Ja tämä on se hetki kun pikku-ukko olkapäällä kertoo, että tälläisiä tavotteiden tulee olla. Pitää olla tavoite tulokselle ja tavoite menestymiselle. Ne on niitä kunnon tavotteita (kuten urheilija luulee ympäristön odottavan). Ja tämä on se hetki kun homma menee puihin mikäli tavotteiksi asetetaan sellaiset tavoitteet joiden luullaan edustavan kunnollisia ja oikeita tavotteita, eikä sitä mitä aidosti ja oikeasti itse haluaisi.

Vision aitous itselle on kaikki kaikessa. Vain aidosti itselle merkityksellisen vision avulla saavutetaan tila missä fokus ja energia keskittyy vision tavoitteluun. Tästä tilasta voidaan käyttää tuottavan oppimisen tilan nimeä. Kun visio on tarpeeksi merkityksellinen siirtyy fokus ja energia automaattisesti asioihin jotka auttavat paneutumaan asioihin 24/7 niin että pääset lähemmäs visiota. Kun paneudut asioihin opit. Kun opit asioita jotka vievät sinua lähemmäs visiotasi on oppiminen tuottavaa.

Jos meillä on pelkkä tavoite, niin silloin mennään askel askeleelta juuri kuin lapussa lukee, mutta silloin luova uteliaisuus ja kiinnostus visiota kohti vieviä asioita kohtaan puuttuu. Puuttuu tuottavan oppimisen tila. Näin ollen visio antaa pohjavireen kaikelle tekemiselle.

Jos tästä tekstistä jollekin nuorelle urheilijalle jotain haluaisin jäävän päähän niin se olisi jotain seuraavan tyyppistä. On ihan ok jos on erilaiset tavoitteet kuin muilla, ja ihan ok jos ne ei ole muiden mielestä kunnollisia tavotteita. Kunhan ne omasta mielestä on tavoittelemisen arvoisia asioita. Jos jotain asioita kannattaa tavoitella, niin sellasia joita omasta mielestä ihan aidosti kannattaa tavoitella. Joskus sitä voi vaikka ihan hetken miettiä, että mitäs mää oikeesti tässä haluan.

Kuten sata vuotta sitten rap-artisteilla oli tapana sanoa, Keep it real.

Painonnostoharjoittelun ohjelmointi – Osa 4, Käytäntö



Painonnostoharjoittelun ohjelmointia käsittelevässä blogimurjaisussa on päästy nyt neljänteen ja viimeiseen osaan. Jos edellisistä postauksista joku on mennyt ohi niin ne löytyy täältä ►Osa 1, Osa 2, Osa 3

Ensimmäisissä kolmessa osassa käytiin läpi asioita numeroiden valossa. Paljonko volyymia, millä intensiteetillä, liikkeiden prosentuaaliset suhteet toisiinsa nähden jne. Näitä perusperiaatteita noudattamalla saakin rakennettua varmasti toimivan harjoituskokonaisuuden. Kuitenkin yksilölliset eroavaisuudet ja kehityskohteet tulee aina huomioida ja voin sanoa varmuudella että mikäli annettuja numeroita noudatetaan pilkulleen niin tulos ei ole paras mahdollinen. On siis pitkälti valmentajan silmästä kiinni mitä asioita painotetaan ja miten. Tässä viimeisessä osiossa käydäänkin käytännön osalta kiinni ohjelman luomiseen.



Kun ohjelmaa lähtee luomaan on hyvä määrittää joku punainen lanka mitä lähtee seuraamaan. Hyvä ohje on luoda ohjelman runko nostajan heikkouksien vahvistamisen ympärille. Jos nostaja on vahva mutta nostamisen taito ei ole vielä hanskassa, luodaan ohjelman runko lajinostojen ja osa-harjotteiden ympärille. Tekniikkaa kehittäessä erilaiset osaharjoitteet ovatkin mitä parhaimpia taidon opetteluun. Esimerkiksi kokonainen tempaus on liikkeenä todella iso kokonaisuus. Pienessä ajassa tapahtuu todella paljon asioita ja saa olla melkoinen Houdini että pystyy tämän pienen hetken aikana tiedostamaan mitä nostossa tapahtuu/mitä pitäisi tapahtua. Kun osa-alueharjoituksessa pilkotaan nosto pienenpiin osiin voidaa keskittyä juuri siihen osaan nostosta jossa on korjattavaa. Tekniikkaa korjatessa tiedostaminen on suurin yksittäinen tekijä onnistumisen/epäonnistumisen kannalta. Jos tiedostat mitä/miten teet väärin ja ennen kaikkea mitä/miten pitäisi tehdä toisin, voit olla varma että pystyt kehittämään taitoasi.

Jos lajitaidot ovat jo hyvin hallussa niin harjoittelussa voidaan painottaa enemmän voimaominaisuuksia ja luoda ohjelma esimerkiksi tehokkaan kyykkyohjelman ympärille. On myös muistettava, että huono tekniikka ei välttämättä kehity vain tekniikkanostoja hinkkaamalla, vaan se voi johtua myös voiman tai liikkuvuuden puutteesta.
Siis määrittele harjoitusjaksolle jokin painotus mitä lähdet toteuttamaan. Onko se taito, voima, liikkuvuus tai joku muu? Kaikkia ominaisuuksia ei pysty parantamaan kerralla. 

Varsinkin nostouran alussa kannattaa treenien alkupäähän ohjelmoida taitoa ja nopeutta vaativat liikkeet ja loppuun vähemmän koordinaatiota kysyvät kokonaisuudet kuten voimaliikkeet (kyykyt, vedot, punnerrukset). Sitten kun taitotaso kasvaa, voidaan järjestystä muuttaa mm. uusien ärsykkeiden saamiseksi. Voidaan myös ajatella niin, että mitä aiemmin liike on ohjelmoitu päivään, sen tuoreempana se tehdään ja sitä paremmin se kehittää. Jos tarkoitus on kehittää jalkavoimia niin silloin kyykkyharjoitus voi olla vaikka ensimmäisenä tai toisena liikkeenä ohjelmassa. Harjoituksen loppuun kannattaa sijoittaa aina jotain yleisvahvistavia, tukielimistöä kehittäviä liikkeitä.



Muista palautuminen. Palautuminen on vähintään yhtä tärkeä osa kehittymistä kuin treenaaminen. Tämä pitää huomioida ohjelmassa. Tämä tarkoittaa sitä että pidetään kevyet harjoitukset kevyinä jotta voidaan kovat harjoitukset treenata oikeasti kovaa. Jos kevyet harjoitukset ovat liian raskaita niin raskaista harjoituksista tulee liian kevyitä kun systeemi ei palautunut ja valmis treenaamaan kovaa harjoitusta. Yksi tapa rakentaa ohjelmaa onkin laittaa ylös raskaat ja kovaa tehoa vaativat päivät ja lähteä rakentamaan ohjelmaa niiden ympärille. Siis ne päivät lyö lukkoon heti alkuun jolloin treenin pitää kulkea ja tekee lopun ohjelman tämän ehdoilla. 
Muistettava on toki myös riittävä ja laadukas uni sekä ravinto palautumisen kulmakivinä.



Naisten ja miesten ohjelmoinnissa on jotain selviä eroavaisuuksia. Naisilla pääsääntöisesti ylävartalo suhteessa alavartaloon on voimiltaan heikompi verrattuna miehiin. Siispä naisten treenissä saa kiinnittää erityistä huomiota ylävartalon treenaamiseen. Heikkoudet ylävartalossa, varsinkin yläselässä ja olkapäissä aiheuttavat suuria ongelmia nostaa rautoja tehokkaalla tekniikalla. Jos tämä on naisilla heikkous niin miehiin verrattuna vahvuus on suurempi intensiteetin sieto. Naiset siis pystyvät treenaamaan kovempia treenejä pidemmän aikajakson, suhteessa tuloksiinsa, kuin miehet. 

Pidä harjoituspäiväkirjaa ja merkitse ylös mikä toimii ja mikä ei. Valmennuksessa, kuten niin monella muullakin elämän osa-alueella, kokemus on yksi isoimmista tekijöistä mikä erottaa pojat miehistä. Vaikka kirjatietoa ei olisikaan kovin paljoa, vuosien kokemus ja tilanteiden huomioiminen saattaa antaa yllättävänkin suuren edun. Kokemuksen hankkimisessa luonnollisesti auttaa syy-seuraus suhteiden tiedostaminen ja hyvä kirjanpito on mahtava apuväline tähän. 
Kun ammattikoulussa olimme lähdössä ensimmäiseen työharjoitteluun niin silloinen opettaja antoi hyvän neuvon. “Siellä pajalla on niitä ukkoja jotka on tehnyt sitä hommaa 50 vuotta, niitä kannattaa seurata. Mutta muistakaa silti että ne on voinu tehdä hommansa päin persettä sen 50 vuotta.” Tämähän pätee kaikkeen, joten kokeneempia valmentajia kannattaa ehdottomasti kuunnella ja poimia sieltä itselle kaikki hyvät ja toimivat asiat. 

Tässä lyhykäisyydessään asiaa harjoitusohjelmien luomisesta. Kuten sanottu, toimivia tapoja on monia. Eipä siis muuta kuin rohkeasti kokeilemaan erilaisia treenimetodeja. Pyrkiminen epämukavuusalueelle sekä ajattelu laatikon ulkopuolelta ovat monesti positiivisia asioita tuloksen kannalta. Muistakaa että keskivertoharjoittelulla saa aikaan keskivertotuloksen.